uutiskuva_myrsky_11_5_09

Suomen ukkoskausi alkoi näyttävästi maanantaina 11.5 kun eteläinen Suomi sai niskaansa raetta ja salamointia. Maanantain aikana saatiin kasaan peräti yli 300 maasalaman saldo, usean ukkoskuuron niittäessä alaa.







 

Monille pk -seudun asukkaalle keski -ja iltapäivälle painottunut ukkoskuurojen sarja tuli lähes yllätyksenä sillä aamun lämpötilat olivat melko kylmiä eikä paksussa pilvessä ollut taivaskaan näyttänyt juuri ennusmerkkejä päällään kehittyvistä ukkosista. Iltapäivällä pilvipeite alkoi repeillä ja rakosista paistoi jo korkeiksi pullistuneet congestukset, ja viimeistään siinä vaiheessa monelle alkoikin selvitä sään todellinen luonne.

Ensimmäinen kuurosateiden "pötkö" porhalsi yli rannikon jo kello 9 ja 10, välillä, mutta salamointia esiintyi harvassa. Doppler tutkakuvan historiasta selviää että ensimmäiset todelliset ukkoskuurot alkoivat syntyä keskipäivän tienoilla Turku - Pori, välille josta ne matkasivat melko pitkäkestoisinakin kohti pääkaupunkiseutua.
Päivän kääntyessä kohti kello viittä, ukkoskuuroista saivat "nauttia" lähes koko eteläinen Suomi, ja paikoin tiedetään sataneen suurehkojakin rakeita.

11.5.2009 malliajo


Viikonlopun ennuste:

Viikonloppuna varmistuneet mallit osoittivat että kylmä ja kostea polaari-ilmamassa tulisi vaikuttamaan ukkosherkkyyteen osassa maata. Maanantaina ylemmässä ilmakerroksessa ei ollut juurikaan nousuliikkettä estävää lämpöä joten ukkosriski oli siis olemassa, niinpä auringon noustessa ja lämmittäessä maanpinnan ilmaa, alkoi ukkosia synnyttävä konvektio käynnistyä, jolloin maanantaille kehittyikin kevätkaudelle tyypillinen iltapäivän ukkoskuurojen sarja jonka huippu lienee ollut kello kolmen ja viiden välillä. Auringon laskiessa paikallisten ukkosten riski romahti huomattavasti lämpötilan laskiessa jolloin jäljelle jäikin vain kuolleita ukkos-soluja.

Viimeksi päivitetty ( 18.05.2009, 16:23 )